Uutiset

Kotvan toiminta muuttuu 

9.12.2021 

Kotva Osuuskunta päätti muuttaa pääasiallista toimintaansa: alamme ylläpitää  Kesägalleriaa. Taide-Nuuttila sijaitsee Virroilla Nuuttilan kylässä, osoitteessa Nuuttilantie 341. Kesägallerian lisäksi Taide-Nuuttila mahdollistaa monta muutakin toimintaa, joista myöhemmin lisää. Tämän muuton myötä Kotvan jäsenistö on muuttunut paljon. Mahdollisuuksien mukaan jatkamme kuitenkin myös Aistien-menetelmän kehittämistä ja palvelujen tarjoamista.

Kotva rakentaa muistelutiloja Tampereelle syksyllä 2019

23.8.2019

Yhteistyössä Tampereen kaupungin ja SPR:n sekä tamperelaisten maahanmuuttajajärjestöjen kanssa syntyy uusia muistelutiloja pakolaistyön 30 vuotisjuhlaan.


Aistien-tila palkittiin pedagogisena innovaationa

26.6.2019

GWIIN palkinto annettiin Lontoossa Laurealaisille Minttu Rätylle ja Tiina Wikströmille.


Moniastisuudella voimavaroja turvapaikanhakijoiden epävarmaan odotusaikaan

28.4.2016

Kotvalainen Elli Rankka työskentelee SPR:n Porvoon vastaanottokeskuksen ohjaajana. Työssään hän on hyödyntänyt moniaistisen tilan menetelmää turvapaikanhakijoiden elämänlaadun parantamiseksi.

Keväällä 2016 rakennetut moniaistiset tilat ovat tuoneet virkistystä arkeen ja pitkään odotukseen. Niiden avulla on saatu vastaanottokeskuksessa asuvia eri kulttuuriryhmiä tutustumaan paremmin toisiinsa. Tilassa tarjottu tee ja leivos murtavat jäätä ja keskustelua syntyy helposti myös tuoksuista. Musiikki innoittaa ihmiset yhdessä tanssiin ja projektorilla seinään heijastetut kuvat kertovat siitä, mitä omassa kulttuurissa koetaan tärkeäksi.

Turvapaikanhakijoiden taustat ovat hyvin erilaisia ja tällaisen toiminnan täytyy perustua täydelliseen vapaaehtoisuuteen. Joillekin muistot kotimaasta antavat voimaa jaksaa, toisille ne voivat herättää jopa vahvoja pelkotiloja. Ajatuksena on korostaa niitä hyviä asioita, joita halutaan kantaa mukana uuteen maahan kotoutuessa.

Kaikenkaikkiaan tilat ovat olleet erittäin onnistuneita ja pidettyjä. Ylpeydellä on niitä rakennettu ja kutsuttu vieraita tiloihin. Niin kultttuuriryhmien sisäiset kuin eri ryhmien väliset suhteet ovat parantuneet ja vastaanottokeskuksen yhteisöllisyyttä on tilojen avulla kohennettu. Tästä mallia muihinkin vastaanottokeskuksiin.

Östnyland lehti kävi tutustumassa kurdien tilaan. Juttu löytyy tästä.
https://www.ostnyland.fi/artikel/ett-rum-som-vacker-minnen-och-ger-krafter/


Hallitus ja vuosikokous pidetty

20.4.2016

Kotva piti hallituksen kokouksen ja vuosikokoksen 20.4.2016. Hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla. Ideoita ja keskustelua oli niin runsaasti, että päätimme kokoontua kesän aikana ideoimaan tarkemmin syksyn toimintaa.


Moniaistisuus mukana Kaupunkijuhlassa

17.5.2015

Osuuskunta Kotva tarjosi Vantaan kaupunkijuhlassa toukokuussa 2015 rentoutumishetkiä erilaisissa ympäristöissä, esimerkiksi Pariisissa ja Suomessa luonnon helmassa. Suomalaiseen luontoon pääsi tutustumaan esimerkiksi pienen olennon näkökulmasta, tai talviseen luontoon hankien kimalluksessa lumipalloja ja jääpaloja tunnustellen. Tilaan tutustui päivän aikana noin 40 henkeä.

 

Nettisivut perustettu

10.9.2014

Tietoa Osuuskunta Kotvan toiminnasta löytyy nyt näiltä verkkosivuilta. Sivuja edelleen viimeistellään ja tuotekuvauksia lisätään sivuille sen mukaan, kun osuuskunnan jäsenet saavat niitä tuotteustettua myyntikuntoon.
Jos siis Aistien-menetelmä kiinnostaa ja haluat hyödyntää moniaistisuutta omassa työssäsi tai harrastuksessani, ota rohkeasti yhteyttä. Kotvalaisten moniammatillinen ryhmä mielellään auttaa, miettimään mistä kannattaa lähteä liikkeelle. 


Rekisteröityminen hyväksytty

26.8.2014

Rekisteröitymispaperit on hyväksytty ja voidaan toiminta startata virallisesti. Hieno!


Osuuskunta Kotva perustettu

9.6.2014

Osuuskunta Kotvan perustava kokous on pidetty ja perustamispaperit allekirjoitettu. Osuuskunnan nimeksi valittiin Kotva, koska se tarkoittaa mm. hetkeä, tovia tai tuokiota. Aistien-menetelmällä voidaan tarjota hetkinen vierailla menneessä ajassa, omassa kotimaassa tai omassa mielenmaisemassa elämyksellisen tilan avulla. Yhdessä vietetty tuokio mahdollistaa myös kohtaamisen ja keskustelun sekä lisää hyvinvointia.

Innostuneet Kotvalaiset jatkavat tästä Osuuskuntana eteenpäin ja toivottavat myös muista mukaan moniaistisuuden äärelle!